Koirapalvelu Villastu Oy:n taustalla on kaksi lapsuudenystävää. Olemme kulkeneet osittain samoja polkuja päiväkodista asti, ja muutaman vuoden ”maailmalla seikkailun” jälkeen päädyimme lopulta perustamaan molempien yhteisen haaveen omasta yritystoiminnasta.
Toimintamme on pientä ja sivutoimista, OY-yritysmuodon ei siis kannata antaa hämätä. Pyrimme kuitenkin kasvamaan ja kasvattamaan tuote- ja palveluvalikoimaamme asiakkaidemme toiveiden mukaan.
Sanna

Olen Sanna Rintala, Tampereen suunnalla lähes koko ikänsä viettänyt koiraharrastaja.
Ensimmäisen koirani Mintun sain pitkän neuvottelun tuloksena 15-vuotiaana vuonna 2004. Rotu on säilynyt yhä samana, vaikkakin nykyiset australianpaimenkoirani ovatkin hyvin eri tyyppisiä (ja hölmöjä uroksia). Oma harrastaminen on keskittynyt agilityyn, paimennukseen ja tokoon. Jonkun verran on tullut tehtyä myös pohjia pk-hakuun, mutta aika ei kaikkeen riitä.
Harrastuksissa pidän tärkeänä pohjataitojen opettelua kunnolla, sillä niiden päälle on helppo rakentaa muita taitoja. Pidän kouluttajana muutenkin yksityiskohtien hiomisesta, ja yhdistän niitä sitten palapelin lailla isommaksi kokonaisuudeksi. Kokemusta on kertynyt myös haastavammista tapauksista, esimerkiksi autoja jahtaavasta, ohittamisongelmaisesta ja kaikenlaiseen käsittelyyn aggressiivisesti suhtautuvasta koirasta. Omalle koiralleni jouduin myös rakentamaan aikanaan alusta asti treenimotivaation ja mielentilan uudelleen, kun se treenitilanteessa tapahtuneen loukkaantumisen jälkeen alkoi ahdistua harjoituksissa täysin passiiviseen tilaan. Näissä kaikissa olen hyödyntänyt positiiviseen vahvistamiseen ja koiran omaehtoiseen toimintaan perustuvia metodeita.
Koirani
Australianpaimenkoira Titangus Ghillie Dhu ”Mauri”
Australianpaimenkoira Ounou Ohittamaton Ovimies ”Ketku”
† Australianpaimenkoira Hazelmoor Kimberly ”Minttu”
Katri

Olen Katri Ojaniemi, toinen yrityksemme perustajista. Olen alunperin tamperelainen, Lempäälään muutin vuonna 2017.
Koiraharrastukseni alkoi virallisesti vuonna 2003, kun ensimmäinen koirani Vilma saapui taloon. Olen saanut vuosien mittaan tutustua laajaan valikoimaan erilaisia koiraharrastuslajeja, mm. toko, agility, näyttelyt, mondioring, pk-lajit (jälki ja haku) ja paimennus. Aktiivisimmin olen kilpaillut agilityssa ja tottelevaisuuskokeissa. Nykyään harrastan koirieni kanssa agilitya ja paimennusta tavoitteellisesti ja tokoa harrastelen omaksi ilokseni.
Koirien kanssa harrastaessa tavoitteeni on hyvinvoiva ja iloinen koira. Kaikki koirani ovat olleet omalla tavallaan erilaisia, ja niiden kanssa on tullut vastaan erilaisia haasteita mm. reaktiivisuuden, terävyyden ja epävarmuuden vuoksi. Pitkäjänteisellä työllä (joka on sisältänyt toisinaan myös suuria pettymyksen tunteita onnistumisten ohessa) niistä jokaisesta on kasvanut ”salonkikelpoisia” koiria, ja samaa lopputulosta odottelen vielä nuorimman villikon, Noonen, kanssa.
Villastussa toimin pääasiassa taustajoukoissa huolehtien mm. nettisivujemme ilmeestä, ylitsepursuavasta visioinnista ja muusta yleishäsläyksestä.
Koirani
Belgianpaimenkoira groenendael Nanduhria’s Laurelin ”Mellu”
Belgianpaimenkoira groenendael Willow Creek Raisa ”Noone”
† Belgianpaimenkoira groenendael High-Spirited Weed ”Ginga” (BH, TK1, AGI3)
† Belgianpaimenkoira groenendael Nallehukan Vega ”Vilma” (BH, TK2, AGI3)